Puheenjohtajan vaihdos ei tarkoita hallituskriisiä

Aamulehti pohti tänään pääkirjoituksessaan SDP:n tilannetta ja mahdollista puheenjohtajakisaa Sanna Marinin blogikirjoituksen innoittamana. Lehden käsitys oli, että puolueessa on kova hätä, kun johtoon kaivataan Lauri Ihalaisen kaltaista konkaria. Lopputulemana lehti totesi, että jos sosialidemokraatit välittävät vähääkään hyvinvointivaltiosta, niin nyt on parempi tukea Juttaa.

Ihmettelen kovasti sekä Aamulehden, että joidenkin muidenkin esittämää ajatusta, että puolueen puheenjohtajan vaihtuminen tarkoittaisi väistämättä hallituskriisiä. Leikitään hetki ajatuksella, että Ihalainen haastaisi Urpilaisen ja voittaisi. Ajatus sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtajasta, joka on samalla työministeri, on täysin luonteva, ja tähän aikaan varsin sopiva. Puoluekokouksesta on vaaleihin aikaa alle vuosi, joten ministerikierrätystä ei edes tarvitsisi tehdä, vaan Jutta voisi viedä valtionvarainministerinä loppuun nykyhallituksen aikanaan sovittua ohjelmaa.

Tämä vapauttaisi SDP:n puheenjohtajan luomaan uutta tilanteessa, jossa nykyinen talouspoliittinen linja kaipaa kipeästi muutosta, niin kotimaassa, kuin koko Euroopassakin. Puolueen puheenjohtaja, joka ei olisi valtionvarainministeri, voisi keskittyä luomaan uskottavasti sitä linjaa, mille 2015 eduskuntavaalien kampanja, ja mahdollinen vaalien jälkeinen hallitusohjelma, rakennettaisiin. Valtionvarainministeri kun on herkästi liian tiukasti kiinni hallituksen päätöksissä. Hallituksen, jonka jokainen päätös on kuuden puolueen välinen kompromissi.

Suomen seuraavan hallituksen on tehtävä hyvin erilainen arvio yhteiskunnallisesta tilanteesta kuin minkä nykyinen aikanaan teki, ja rakennettava siihen sopiva hallitusohjelma. SDP:n on myös pohdittava vakavasti mihin suuntaan se haluaa Suomea ja Eurooppaa rakentaa. Nykyisellään puolueen vaatimukset kotimaassa ja hallituksen toimet Euroopassa ovat usein pahassa ristiriidassa keskenään. Tarvitsemmekin aikaa ja tilaa keskustelulle, sekä puolueen sisällä, että laajemmin yhteiskunnassa siitä, mihin olemme menossa. Tähän tarpeeseen voidaan vastata avoimen puheenjohtajakilvan kautta, kuten myös Jutta on todennut.

Olen Sanna Marinin kanssa täysin samaa mieltä siitä, että Lauri Ihalainen voisi kokeneena ja arvostettuna johtajana luoda tilaa puolueen kehittymiselle ja uuden suunnan löytymiselle. Hän on tehnyt hienoa työtä niin Suomessa muun muassa nuorisotakuun, kuin Euroopassakin solidaarisemman tulevaisuuden puolesta. Pitkän uran puolueen ulkopuolella tehneenä hänellä olisi ehkä myös paremmat edellytykset antaa tilaa uusille ajatuksille ja toimintatavoille, kuin puolueen piirissä uransa luoneilla. Ja juuri tätä SDP kaipaisi: uusia ajatuksia ja uusia ihmisiä. Tilaa mahdollisimman monelle toimijalle ja innostuneelle tekijälle. Uskoa siihen, että muutos on mahdollinen.

Myös minä toivoisin näkeväni Lauri Ihalaisen SDP:n puheenjohtajakilvassa. Toivoisin avointa ja demokraattista kilpailua, sekä hyviä ehdokkaita, mutta ennen kaikkea toivon raikasta keskustelua politiikan suunnasta ja visioita puolueen ja yhteiskunnan tulevaisuudesta. Koska se on sitä, mitä hyvinvointivaltiosta välittävän sosialidemokraatin tulisi toivoa, toisin kuin mitä Aamulehti julistaa.