Kirjoitus on julkaistu Pirkanmaan Päivän kolumnina.
Saksassa käytiin syksyllä vaalit, joista povattiin ennakkoon tiukkoja. Lopputulos ei ollut ihan odotetun tiukka, mutta sitäkin vaikeampi. Merkelin oikeistolainen CDU voitti selvästi, mutta ei kyennyt entisten kumppaneidensa kanssa muodostamaan hallitusta.
Demarit, eli SPD, taas jäi toiseksi, mutta oli ennen vaaleja sulkenut pois yhteistyön vasemmistolaisen Die Linken kanssa, vaikka moni puolueen aktiiveista punavihreää koalitiota toivoikin.
Myös hallitusneuvottelut olivat haastavat varsin erilaisten vaalilupausten ja varsinkin talouspoliittisten näkemysten vuoksi. Moni myös päivitteli SPD:n mahdotonta ajatusta hallitusohjelman alistamisesta jäsenäänestykselle.
Jokainen SPD:n jäsen tiesi siis jo ennen hallitusneuvotteluiden alkamista, että juuri hänellä on oikeus olla päättämässä siitä, millaista politiikkaa puolue hallituksessa tekee, eli mihin suuntaan Saksa seuraavien vuosien aikana etenee. Suomesta katsottuna tämä tuntuu häkellyttävältä vallanjaolta puolueen johdolta sen jäsenistölle. Varsinkin, kun meillä samaan aikaan päätetään olla edes keskustelematta mahdollisesta jäsenäänestyksestä puolueen johdon osalta.
* * * * *
Saksan demareiden tavassa toimia on kuitenkin monia puolia, jotka olisivat pohtimisen arvoisia myös meillä. Kyse ei ole vain siitä, että puolueen jäsenyys saa aivan uuden merkityksen, mikä on tietenkin jo itsessään tärkeää laskevien jäsenmäärien aikana. Vaakakupissa painaa myös se, että jäsenäänestyksessä hyväksytty hallitusohjelmaa on taatusti helpompi puolustaa tulevaisuudessa niin vieraille kuin omillekin. Demokraattisesti päätettyä ohjelmaa seisoo puolustamassa koko puolue kenttineen, ei vain joukko ministereitä avustajineen.
Mutta mielestäni ehkä tärkeintä on kuitenkin jäsenäänestyksen poliittinen vaikutus. SPD meni hallitusneuvotteluihin tietäen, että mikään ohjelma, jossa ei ole minimipalkkaa tai työllisyyspanoksia, ei tule menemään jäsenistössä läpi. Ja saman tiesivät neuvottelukumppanit. Lopputuloksessa tämä näkyy vahvasti.
Monessa muussakin Euroopan maassa hallitusohjelma ja (monipuolue)hallitukseen liittyminen on vähintäänkin puoluekokouskysymys. Puoluekokous kutsutaan koolle hallitusneuvottelujen päättyessä, siellä käydään usein reipastakin keskustelua, ja sitten hallitukseen joko lähdetään, tai sitten neuvottelut jatkuvat. Koskaan en ole kuullut, että kukaan pitäisi jäsenten mukaan ottamista huonona asiana, saati sitten, että sen epäiltäisiin heikentävän puolueen tai sen johdon uskottavuutta. Päinvastoin.
* * * * *
Saksassa SPD:ssä ja lehdistössä käytiin laaja keskustelu hallitusohjelman sisällöstä, ja sitä analysoitiin monista näkökulmista jo ennen kuin se oli missään hyväksytty. Kun jäsenäänestyksen tulos viime viikolla ratkesi, oli selvää, että SPD:n jäsenten enemmistö halusi kantaa vastuun myös vaikeista ja kivuliaista päätöksistä talouskriisin keskellä. 78 prosenttia jäsenistöstä äänesti ja yli 75 prosenttia äänestäneistä kannatti hallitusohjelman hyväksymistä.
Tässä olisi paljon hyviä aineksia pohdittavaksi myös kotimaiseen puoluetoiminnan kehittämiskeskusteluun kevään puoluekokousta silmällä pitäen. Mitä jos meilläkin kutsuttaisiin jäsenistö tosissaan mukaan päätöksentekoon ja palautettaisiin puolueen jäsenyyteen sille kuuluva arvo ja merkitys? Mitä jos seuraavien eduskuntavaalien jälkeen jokainen meistä voisi sanoa, että olimme päättämässä hallitusohjelmasta?