Teksti on julkaistu puheenaihe.fi -sivustolla 24.3.2019 osana “Miten hyvinvointivaltion rahoitus turvataan?” -sarjaa.
Pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ovat tuottaneet vuosikymmenten saatossa maailman kilpailukykyisimmät yhteiskunnat, joissa asuu maailman onnellisimmat kansat. Menestys on perustunut vahvaan valtioon, joka on säännellyt, kerännyt veroja ja valvonut markkinoita. Samalla se on kouluttanut erittäin osaavan työvoiman, pitänyt sen terveenä ja hoitanut sen lapset ja vanhukset mahdollistaen laajan osallistumisen työmarkkinoille.
Vahva valtio on rakentanut infrastruktuurin, joka on tehnyt yritystoiminnan rakentamisen helpoksi ja turvalliseksi. Hyvinvoivissa ja tasa-arvoisissa yhteiskunnissa markkinoiden on helppo toimia, koska ne ovat vakaita ja turvallisia. Tarve investoida työntekijöiden koulutukseen, terveydenhoitoon tai lastenhoitoon puuttuu, toisin kuin monesta sellaisesta maasta, joissa on valittu universalismista poikkeava kehityspolku.
Pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden kyky ylläpitää entisen kaltaisia palveluita ja tulonsiirtoja on kuitenkin ollut jo pitkään yhteiskunnallisen keskustelun kestoaiheita. Globalisaatio, väestön ikääntyminen, ilmastonmuutoksen vaikutukset (erityisesti sen aiheuttamat muuttoliikkeet) ja teknologioiden kehitys muuttavat hyvinvointivaltioiden toimintaympäristöä ja osaltaan uhkaavat myös niiden rahoituspohjaa. Suomen kaltaiset maat tarvitsevat avointa markkinataloutta ja vientimahdollisuuksia, mutta samalla ne avaavat mahdollisuuksia erilaisille verojen välttelylle, sosiaalisten oikeuksien polkemiselle ja maiden väliselle kilpailulle.
Globaali talous ja kansainvälisen kaupan kasvu ovat kiistatta lisänneet hyvinvointia, mutta ne ovat myös lisänneet yhteiskuntien sisäistä eriarvoistumista, varallisuuden keskittymistä ja heikentäneet yksittäisten valtioiden kykyä vastata markkinoiden vaatimuksiin.
Globaalit, hallitsemattomat markkinat aiheuttavat kriisejä, joita yksikään yksittäinen maa ei pysty estämään tai väistämään. Vuosikymmenen takainen finanssikriisistä alkanut ja eurokriisinä jatkunut taantuma vaikutti kaikkiin EU-maihin, vaikkakin erimittaisesti. Työttömyyden räjähdysmäiseen kasvuun yhdistetty talouskuria korostanut talouspolitiikka pitkitti ja syvensi taantumaa kaikissa unionin maissa, myös niissä, jotka olivat akuuttien kriisien ulkopuolella.
Samalla kun pankkeja pelastettiin, palveluja ja etuisuuksia leikattiin. Kokemus oikeudenmukaisuudesta ja hyvinvointivaltion turvasta järkkyi laajasti. Erityisesti nuoret sukupolvet ovat epäilleet hyvinvointilupausten pitävyyttä. Onhan nykyinen nuorten aikuisten sukupolvi ensimmäinen hyvinvointivaltioiden ajan sukupolvi, joka ei ole edeltäjiään vauraampi.
Hyvinvointivaltioiden ja niiden rahoituksen tulevaisuuden kannalta onkin keskeistä, kuinka luottamus palautuu ja oikeudenmukaisuuden kokemus säilytetään. Toisaalta tärkeää on luoda uusia, kansainvälisiä rakenteita vastaamaan globalisoituneen talouden aiheuttamiin haasteisiin.
Oikeudenmukaisuuden kokemus on välttämätöntä sääntelyn ja verotuksen legitimiteetin ylläpitämiseksi. Yhteiskunnan eri toimijoiden tulee kokea, että sääntelyllä, verotuksella ja tulonsiirroilla on oikeutus, ne toteutetaan oikeudenmukaisesti ja niistä saadaan yhteistä hyötyä. Pohjoismainen universalismi – jossa kaikki saavat jotain myös takaisin – on kyennyt tarjoamaan laajemman oikeudenmukaisuuden kokemuksen kuin esimerkiksi keskieurooppalaiset tai anglo-amerikkalaiset hyvinvointivaltiot, jotka ovat perustaneet toimintaansa vahvemmin köyhäinapu- tai hyväntekeväisyysajattelulle.
Hyvinvointivaltioita rahoitetaan myös tulevaisuudessa verotuksella. Se, miten hyvin kykenemme turvaamaan laajat ja tiiviit veropohjat, määrittää kunkin maan käytettävissä olevia hyvinvointiresursseja. Laajat ja tiiviit veropohjat auttavat pitämään verokannat matalampina, mikä puolestaan auttaa globaalissa kilpailukyvyssä.
Yksittäisen eurooppalaisen maan kykyä ylläpitää omaa hyvinvointivaltionsa rahoituspohjaa määrittää yhä enemmän se, millaiseksi kansainvälinen verojärjestelmä ja veropolitiikan yhteistyö kehittyy. Mikäli kykenemme puuttumaan verovälttelyyn ja rajoittamaan veroparatiisien toimintaa, hyötyvät ennen kaikkea pohjoismaiden kaltaiset hyvinvointivaltiot ja sitä kautta tavalliset ihmiset. Vain kansainvälisellä yhteistyöllä voidaan puuttua veronkiertoon, veroparatiisien toimintaan ja monikansallisten suuryritysten pyrkimykseen kilpailuttaa maita toisiaan vastaan.
Euroopan unionilla on tässä keskeinen rooli. Jäsenmaiden samankaltaisuus, olemassa olevat rakenteet ja yhteistyön kulttuuri sekä unionin markkina-alueen merkitys mahdollistavat toimet, joilla on globaalia vaikutusta. Tänä vuonna voimaan tuleva EU:n veronkiertodirektiivi, OECD:n laaja verovälttelyn vastainen ohjelma ja automaattisen verotietojen vaihdon kehittyminen ovat hyvä alku. Seuraava askel on yhteisen ja yhtenäisen yritysveropohjan luominen unioniin.
Julkisessa keskustelussa esiin nousee yhä enemmän esityksiä rajat ylittävän veropolitiikan kasvattamisesta. Vaihtoehtoina on joko ns. omien varojen kerääminen Euroopan unionin käyttöön tai yhteisten verojen luominen. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa tuotot palautuisivat jäsenmaihin. Tällaisia esityksiä ovat tehneet esimerkiksi yli 50 taloustieteilijän ja tutkijan ryhmä Thomas Pikettyn johdolla ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron.
Hyvinvointivaltioiden tulevaisuus on kiinni myös siitä, miten vastaamme aikamme suuriin uhkiin, ilmastonmuutokseen etunenässä. Siksi myös Euroopassa olisi kuunneltava huolella Yhdysvalloissa herännyttä keskustelua Green New Dealista. Hyvinvointivaltioiden tulevaisuus on kiinni siitä, miten voimme vastata ilmastonmuutoksen asettamaan haasteeseen oikeudenmukaisesti ja hyvinvointia säilyttäen.