Kreikan lainat ja “Suomen etu”

SDP:n puheenjohtaja ehdokas Antti Rinne esitti äskettäin YLE:llä, että Kreikan lainoja pitäisi tarkastella uudelleen. Rinteen mukaan tulisi löytää taso, jolla Kreikka selviää lainoistaan. Tämä herätti hurjan kommenttiaallon. Jutta Urpilainen ilmoitti, ettei tällaisesta ole edes keskusteltu, ja lainoista kiinnipitäminen on Suomen ja suomalaisten etu. Alexander Stubb ihmetteli “Suomen linjan” vastaista lausuntoa, ja SDP:n kansanedustajat Paasio ja Väätäinen vaativat tiukan linjan jatkamista.
Mielestäni Rinteen esityksestä pitäisi kuitenkin puhua, ja kunnolla puhuakin. Ensinnäkin, koska asiasta puhutaan ympäri Euroopan monissa yhteyksissä, myös oman liikkeemme piirissä. Toiseksi, koska velkakysymys on keskeinen osa Euroopan talouskriisin hoitoa ja suuntaa johon Eurooppaa, ja sen mukana Suomea viedään. Ja kolmanneksi, koska SDP:n pitää puhua sosialidemokraattisesta linjasta, siitä mitä tekisimme seuraavien eduskuntavaalien jälkeen, eikä hirttäytyä kuuden puolueen koalitiohallituksen ohjelmaan.

On totta, että SDP ei alunperin ollut päättämässä ensimmäisistä tukipaketeista tai siitä miten ne myönnettiin. Olemme kuitenkin olleet keskeisessä asemassa päättämässä, ja muovaamassa kriisin hoidon suuntaa. Olemme olleet keskiössä, kun on päätetty jatkaa politiikkaa, joka perustuu ensin massiivisiin leikkauksiin ja vasta sen jälkeen kasvun luomiseen.

Olemme olleet mukana siirtämässä lainoja yksityisiltä rahoittajilta muiden valtioiden vastuulle. Tämän seurauksena pankit on pelastettu, ja velkojen leikkaaminen nyt todellakin tarkoittaisi sitä, että myös Suomen saamisista leikattaisiin.

* * * * *

Kansainvälinen Attac on laskenut, että nykyisistä tukipaketeista 77 % on mennyt suoraan pankeille. Olemme jo hyvin pitkälle sosialisoineet pankkien riskisijoitukset ja samalla turvanneet pankkien yksityiset voitot. Sijoittajavastuu toteutuu uusissa paketeissa aiempaa paremmin, mutta edelleen valtaosan vastuusta ja tappioista kantavat kansalaiset ympäri Euroopan. Kansalaiset, joilla ei kriisin syntyyn ollut osaa eikä arpaa.

On selvää, että kriisin kestoa on onnistuttu tehdyllä politiikalla vain pitkittämään. Se on ikävän selvää vaikkapa kertaamalla komissaari Olli Rehnin kommentteja viiden viime vuoden ajalta. Kerta toisensa jälkeen Rehn on ilmoittanut että pahin on jo ohi ja kasvu on juuri alkamassa. Jopa niin usein, että tulee väistämättä mieleen kyseessä olevan toiveajattelun tiedon sijaan.

Ja miten kasvu voisikaan alkaa niin kauan, kun omilla toimilla leikataan sekä kotimainen kysyntä, että pankkien mahdollisuudet lainata ja yritysten motivaatio sijoittaa? Eteläisen Euroopan maiden hyvinvointivaltiot on pitkälti romutettu valtavilla leikkauksilla. Kun samalla työttömyysprosentit hipovat taivaita ja kasvunäkymät ovat olemattomat, on aika puhua radikaalista suunnanmuutoksesta.

* * * * *

Rinteen kommentit ovatkin linjassa Euroopan sosialidemokraattisessa liikkeessä käytävän keskustelun kanssa. Euroopan demarit ovat jo vuosia puhuneet tarpeesta siirtyä politiikkaan, joka keskittyy kasvuun ja työhön. Kasvua voi syntyä vasta, kun myös valtiot investoivat siihen. Tässä hetkessä työllisyyden hoidon pitäisi olla kaikkien Euroopan maiden keskeisin haaste, koska vain kasvun ja työllisyyden kasvun kautta voidaan saavuttaa kestävä tasapaino talouteen hyvinvointivaltioita tuhoamatta. Ja työn ja kasvun luomisen kriisimaihin tulisi olla korkealla myös omalla agendallamme niin Suomessa, Saksassa ja Hollannissakin. Koska oma taloutemme on riippuvainen koko Euroopan kasvusta ja kehityksestä.

Tarvitsemmekin sekä velan, että koko tukipakettien kriittistä uudelleen tarkastelua. Todennäköisesti velkoja on joko annettava anteeksi tai maksuaikatauluja on venytettävä hamaan tulevaisuuteen. EKP:n roolia ja mandaattia on muokattava niin, että työllisyydestä huolehtimisesta tulee osa sen tehtäviä.

Meidän on myös arvioitava uudelleen tukipaketteja valvovan “Troikan” olemassaolo. Tarvitsemme toisen, demokraattisemman ja läpinäkyvämmän tavan vastaamaan kriisin hoidosta. Tarvitsemme radikaalia suunnanmuutosta eurooppalaiseen talouspolitiikkaan, jossa vihdoin tunnustetaan leikkausten haitallisuus ja keskitytään kasvun ja työn luontiin julkisten investointien ja julkisten elvytystoimien avulla.

Vaikka tästä hyötyvät myös Suomi ja suomalaiset, on se kuitenkin ennen kaikkea kaikkien eurooppalaisten etu, kansalaisuuteen katsomatta.