Kohtuullisuutta lainsäädännöllä?

1_12 JUSOViime viikkoina on keskusteltu paljon kohtuullisuudesta liittyen johtajien liian koviin palkkoihin ja/tai etuihin, varsinkin eläke- tai valtionyhtiöiden johdossa. Keskustelu on sinällään kiinnostavaa, ja varmasti paikallaan, mutta olen hämmästellyt sävyä, jossa ongelma on enemmänkin moraalinen kuin mitään muuta. Yhtiöiden johdon tulisi tajuta, että he saavat kohtuuttomia palkkioita ja luopua niistä.

Ongelma on kuitenkin vain osa paljon suurempaa kokonaisuutta, jota myös tuloerojen kasvuksi kutsutaan. Ylempien tuloluokkien tulot kasvavat huimasti nopeammin kuin pienimpien. Johtajien palkkiot ja edut ovat tästä vain vuorenhuippu.

Olisikin hienoa, jos voisimme Suomessakin pohtia sitä, mitä oikeasti haluamme asialle tehdä, vai haluammeko mitään? Sen sijaan, että peräänkuulutamme kohtuullisuutta yksittäisiltä, julkisuuteen nousevilta johtajilta, voisi pohtia sitä, onko kukaan johtaja kymmeniä, ellei satojakin kertoja arvokkaampi henkilö yritykselleen, kuin sen ns. normaalit työntekijät.

Sveitsissä käydään huomenna sunnuntaina kansanäänestys juuri tästä. Sveitsin demarinuoret (JUSO) ovat saaneet kampanjansa taakse riittävän tuen aikaansaadakseen kansanäänestyksen joka kulkee nimellä 1:12. Siinä vaaditaan lainsäädäntöä, joka takaisi sen, ettei missään yrityksessä kukaan voi saada yli kaksitoistakertaista palkkaa muihin nähden. Yksikään (yleensä) johtaja ei siis voisi ansaita kuukaudessa enempää kuin yrityksen pienipalkkaisin työntekijä ansaitsee vuodessa.

Vaikka 1:12 ei voittaisikaan kansanäänestyksessä – ja ison rahan aloitettua pelottelun äänestyksen alla näyttää siltä ettei voitakaan – on se kuitenkin saavuttanut ison osan tavoitteestaan: se on herättänyt sekä kansallista, että kansainvälistä keskustelua tuloeroista ja kohtuullisuudesta. Mutta vielä tärkeämpää, se on saanut aikaan sen, että Sveitsissä suunnitellaan nyt uutta lainsäädäntöä minimipalkoista, ja muista tuloeroja konkreettisesti kaventavista toimista.

Moralististen toivomusten sijaan tarvittaisiinkin konkreettisia, ymmärrettäviä esityksiä, radikaalejakin sellaisia, tuloerojen kaventamiseksi. Tuloerokeskustelun typistyminen vaatimuksiksi yksilöiden kohtuullisuuden tajusta tai kateudesta enemmän ansaitsevia kohtaan ei muuta itse ongelmaa miksikään.