SDP:n pj-kisan odotettu linjakeskustelu pyörähti käyntiin tänään, kun Antti Rinne julkaisi lähes 50-sivuisen Aate, liike ja tulevaisuus pamfletin. Seuraavaksi odotetaan Urpilaisen pj-kampanjan käynnistymistä täydellä vauhdilla. Rinteen asiakirjaa on tänään luettu politiikan toimijoiden parissa suurennuslasin kanssa. Niin tein itsekin.
Asiakirja edustaa monia asioita, joita olen sosialidemokraattiseen politiikkaan todella kaivannut. Esimerkiksi universaalien hyvinvointipalveluiden puolustus aikana, jolloin vastuuta kannetaan lähinnä edellistä rankempia sopeutustoimia esittämällä, on ehdottoman tärkeää. Ohjelmassa puhutaan työvoiman kysynnästä, käännetään velkakeskustelua terveempään suuntaan toteamalla, että se mihin velkaa otetaan, ja mitä sillä tehdään, on merkityksellisempää kuin euromääräiset leikkaukset. Eli toisin sanoen itsensä takaisin maksavia investointeja kannattaa tehdä vaikka velkarahalla. Myös rakenteellisiin uudistuksiin on tarjolla konkretiaa. Pidän myös hyvänä muistutusta siitä, että julkisen sektorimme koko kasvaa suhteellisesti muun talouden kutistuessa, ei koska julkinen sektori kasvaisi reaalisesti.
Mikään ohjelma ei kai ole täydellinen, ja itse jäin edelleen kaipaamaan sitä todella suurta kuvaa, hyvinvointivaltion ideaalia, mitä kohti mennään pitkällä aikavälillä. Tässä ohjelmassa on siitä parempia elementtejä kuin mitä sosialidemokraattisessa keskustelussa on näkynyt tai kuulunut pitkään aikaan, mutta tulevassa keskustelussa, ja tulevassa SDP:n periaateohjelman uudistustyössä tässä on päästävä pidemmälle.
Ohjelman sisällöstä haluan nostaa esiin kaksi kokonaisuutta, jotka ovat itselleni tärkeitä. Nämä ovat Eurooppa-politiikka, sekä puolueen kansainvälisen työn organisointi. Kansainvälisyyttä arvonaan pitävä puolueeni, jonka historia on nimenomaan ylikansallisen liikkeen ponnisteluissa, kun elää tilanteessa, ettei meillä kukaan tee kansainvälistä työtä kokopäiväisesti, ainakaan palkattuna.
Tästä näkökulmasta Rinteen ohjelman kansainvälisen toiminnan linjaukset ovat nautinnollista luettavaa: ”Puolue tarvitsee kansainvälisen toiminnan strategian, joka ei perustu erilliseen ja muusta politiikasta irralliseen kansainväliseen toimintaan, vaan integroi kaikkien politiikan lohkojen osat osaksi kansainvälistä järjestötoimintaa.”
Vaikuttavuutemme kansainvälisessä työssä, oli se sitten pohjoismaista, eurooppalaista, tai globaalia, voi perustua vain siihen, että osaamme katsoa politiikkaa laajanalaisesti ja nähdä yhteydet eri tasojen välillä, sekä hyödyntää globaalia liikettämme täysmääräisesti. Ilmasto- tai teollisuuspolitiikkaakaan ei voi enää tehdä vain kansallisesti, mutta tällä hetkellä meillä on liian usein ns. kv-toimijat ja sektoreittain asiantuntijat erikseen ja tämä on ongelma. Ongelma se on sekä linjan johdonmukaisuuden, että vaikuttavuuden kannalta.
Puolueen poliittiselle linjallekin Rinne tarjoaa paljon uutta Eurooppa-politiikan osalta. Ohjelma myöntää reilusti sen, että kriisin alusta harjoitettu politiikka on ollut epäonnistunutta. Suhdannekriisiin on vastattu myötäsykslisesti, jolloin leikkauksin on vain syvennetty kriisiä. Samalla riskisijoittajat on pitkälti pelastettu ja lasku siirretty julkisten talouksien maksettavaksi. Tarvitaankin muutos politiikan suunnassa, jos kriisi halutaan ratkaista, ja varsinkin jos halutaan suojata kansalaisten oikeudet. Kasvun ja työllisyysinvestointien korostaminen, EKP:n mandaatin laajentaminen sisältämään työllisyyden ja velkakirjaostot, EU:n sosiaalisen ulottuvuuden nostaminen taloudellisen rinnalle ovat osa tarvittavaa muutosta.
Rinteen linjan leimaaminen epärealistiseksi tai mahdottomaksi, koska Saksa ei sitä halua, ja siksi esimerkiksi EKP:n mandaatin muutoksesta puhuminen on turhaa, on melko sama, kuin jos sata vuotta sitten olisi sanottu, ettei kahdeksan tunnin työpäivään kannata pyrkiä, koska työnantajat vastustavat sitä. Nyt tarvitaan nimenomaan rohkeita linjauksia siitä mikä on Eurooppa ja eurooppalainen yhteiskunta jossa haluamme elää tulevaisuudessa. Tällöin työllisyyden nostaminen hintavakauden rinnalle eurooppalaisen talouspolitiikan keskiöön on sitä sosialidemokraattista politiikkaa, jonka eteen minä olen valmis tekemään töitä ja taistelemaan.
Rinteen ohjelma tunnistaa myös sen keskeisen syyn miksi jokaisen suomalaisen tulisi välittää siitä miten kriisimailla menee ja miten populisteille on vastattava: ”Euroopassa käynnissä olevan leikkauspolitiikan hinta Suomelle on vientimarkkinoidemme tyrehtyminen. Tilanteessa, jossa suurin osa vientimaistamme korottaa veroja sekä supistaa julkisia menojaan ja yrityksetkin ovat varovaisia, markkinat hiljenevät. Tämän seurauksena myös suomalaisen vientiteollisuuden tilauskirjat tyhjenevät. Leikkauspolitiikan seuraukset kiertyvät suomalaisten yritysten ja työtä tekevien maksettavaksi, ja näkyvät julkisen talouden alijäämän kasvuna.”
Me emme ole, emmekä voi olla populisteja, tai ratsastaa eurokriittisyydellä tai tulevaisuuden peloilla. Siksi minulle Rinteen ohjelman hienous kiteytyykin kahdessa lauseessa: ”Sosialidemokratia ei tunne rajoja.” ”Kansainvälisessä yhteisössä – – toimiessa voimassa on oltava samat arvot ja aate kuin kotimaan politiikassakin.”
Nämä saattavat kuulostaa itsestäänselvyyksiltä, mutta tehdyn sosialidemokraattisen politiikan valossa ne eivät ikävä kyllä sitä ole.
Ohjelma vaatii vielä lisäpohdintoja, kuten myös Urpilaisen (toivottavasti) tulevat linjauksen puolueen suunnasta, mutta tämä asiakirja, ja siitä käytävä keskustelu lupaa liikkeellemme hyvää.