• Etusivu
  • Kuka Kaisa?
  • Kuvat
  • Yhteystiedot

korona

Ajatuksia kuntavaalien siirrosta

6.3.2021 by Kaisa Vatanen

Vaalien siirtäminen harmittaa minua monesta syystä. Eniten ehkä ehdokkaiden puolesta, joilla kampanjat on suunniteltu, pahimmillaan mainostuksia jo maksettukin ja lomia sovittu työnantajan kanssa. Itselläni homma on vielä niin levällään oman kampanjan osalta, että siitä en juuri murehdi, mutta monen muun puolesta kyllä. Harmittaa tietenkin myös nykyisten valtuutettujen ja muiden luottamushenkilöiden puolesta, jotka ovat myös eläneet … [Read more…]

Posted in: Uncategorised Tagged: korona, kuntavaalit

Korona, EU:n talouspolitiikka ja sosialidemokraattien linjavalinta

6.5.2020 by Kaisa Vatanen

Teksti on julkaistu Kalevi Sorsa -säätiön blogissa. Euroryhmä kokoontuu jälleen tällä viikolla miettimään yhteisiä toimia talouden kannattelemiseksi koronakriisin aikana ja sen jälleenrakentamiseksi akuutin terveyskriisin jälkeen. Paineet päätöksenteon onnistumiseksi ovat korkealla monestakin syystä. Koronakriisin taloudelliset vaikutukset eurooppalaisiin maihin ovat erityisen kovat. EU:n yhteiset toimet tähän mennessä ovat olleet hitaita, jopa siinä määrin, että komission puheenjohtaja Ursula von … [Read more…]

Posted in: Uncategorised Tagged: korona, sosialidemokratia, talouspolitiikka

Copyright © 2025 .

Lifestyle WordPress Theme by themehit.com